Käsityöt ovat Suomessa hyvin yleinen harrastus, esimerkiksi neulominen on taito, jonka moni oppii jo peruskoulussa osana opetussuunnitelmaan sisältyvää pakollista tekstiilityötä. Niiden katsotaan myös kuuluvan osaksi suomalaista kansanperinnettä. Yksi elävä esimerkki suomalaisesta käsityöperinteestä on ryCraft-word-stitchedijy, joka koristaa yhä monen suomalaisen kotia.

Käsitöiden muoto ja merkitys Suomessa on muuttunut historian saatossa runsaasti. Alun perin käsityöt kuuluivat osaksi maataloutta, jossa yleisiä käsityöläisiä olivat suutarit, räätälit ja sepät. Teollistumisen myötä ammattikäsityöläisyys väheni, mutta lisääntynyt vapaa-aika mahdollisti käsitöiden säilymisen yleisenä harrastuksena.

1300-1500

Suomessa elettiin tunnetusti entisaikaan metsästämällä ja kalastamalla. Näinä vuosina käytiin myös merkittävää turkiskauppaa, ja etenkin oravan- ja ketunnahka olivat merkittäviä vientituotteita ja maksuvälineitä. Vaatteet viestivät henkilöiden yhteiskunnallisesta asemasta. Porvaristo pukeutui ohueen, villakankaasta valmistettuun verkaan ja köyhempi talonpoikaisväki huopamaisesti vanutettuun sarkaan.

Varsinais-Suomesta tuli yleinen puuastioiden valmistuskeskus. Puusta tehtiin lipasmaisia vakkoja ja kimpiastioita, joissa voitiin niin nostattaa taikinoita kuin säilyttää suolaa ja lihaa.

1600-1700

Neulominen sai alkunsa Suomessa 1600-luvun alussa, jolloin harrastus rantautui maahan Keski-Euroopasta. 1620-luvulla perustettiin ensimmäiset käsityöläisten ammattikunnat, joiden tarkoituksena oli turvata elinkeinon harjoittaminen mm. valvomalla koulutusta, rajoittamalla elinkeinon harjoittamista ja seuraamalla työn laatua. Ensimmäiset ammattikunnat perustettiin suutareille ja räätäleille.

1800-1900

1750-1800 luku tunnetaan hyödyn aikakautena, jolloin pyrittiin säästämään luonnonvaroja – erityisesti maamme metsiä. Kansanperinteenä tähän päivään asti säilyneen ryijyn tuotteliain aika sijoittui juuri näihin vuosiin.

1800-luvulla käsityöt tulivat ensimmäistä kertaa myös oppiaineeksi. Alun perin käsitöitä opetettiin tyttökouluissa, mutta vuonna 1866 Suomesta tuli ensimmäinen maa, jossa käsityöt sisällytettiin kansankoulun opetusohjelmaan.

Vielä 1800-luvun lopulle saakka kodin esineet olivat Suomessa pääosin käsin tehtyjä. Teollistumisen myötä tehtaiden määrä alkoi kuitenkin kasvamaan, ja samalla teollisesti valmistetuista tuotteista tuli yhä yleisempiä. Tästä syystä ammattikäsityöläisten asemaa pyrittiin parantamaan esimerkiksi kehittämällä alan koulutusta. Ratkaisuna tähän perustettiin Suomen Yleinen Käsiteollisuusyhdistys vuonna 1894. Yhdistys ylläpiti käsityökouluja ja siihen kuuluva kotiteollisuusmyymälä välitti tuotteita myös ulkomaille.

1900-2000

Teollisuuden kukoistaessa perinteinen käsityötaito oli vaarassa kadota ja se pyrittiinkin säilyttämään kaikin keinoin. Tästä innoittautuneina perustettiin monia käsityökouluja, joissa miehet opiskelivat mm. puusepän töitä, sorvausta ja metallitöitä, ja naiset puolestaan ompelua, neulomista ja kudontaa.

1900-luvun lopulla alan koulutusta kehitettiin edelleen ja käsityötieteestä tuli myös yliopistossa opetettava aine. Ajan hengen mukaisesti perinteiset tekniikat ja materiaalit alkoivat hiljalleen väistyä uusien kokeilujen tieltä. Monissa töissä yhdistyivät sekä perinteet että modernisuus.